Raittiusliikkeen historiaa
Raittiusliike alkoi mobilisoitua Suomessa 1800-luvun puolivälissä. Tuolloin yhteiskunnassamme virtasivat vahvat fennomanian tuulet. Oma postimerkki ja raha tekivät tuloaan ja snellmanilainen kansallishenki ja yhteiskunta-assosiaatio olivat huipussaan. Tähän liikehdintään osui myös raittius, jonka aate levisi meille ennen kaikkea lännestä, jossa huoli viinan kotipolton yleistymisestä oli jo aikaansaanut järjestäytymistä. Viinan vastustaminen ja raittius oli sopiva ja sallittu aihe kun Suomessa alettiin sivistyneistön taholta kerätä varoja raittiuskirjasten painattamiseksi. Tavoitteena oli rahvaan viinankäytön ja kotipolton vähentäminen sekä suomenkielisten kirjasten levittäminen. Vuonna 1853 perustetun Raittiuskirjasten toimikunnan ensimmäiset kirjaset julkaistiin onnistuneen varainkeräyksen ansiosta jo heti seuraavana vuonna: Kolme päivää Sairion kylässä, kirj. Elias Lönnrot, Rampa Lauri (suomennos) ja Paimelan ukko (kirjoittaja tuntematon). Vuonna 1858 julkaistiin aiempien englantilaisten esimerkkien pohjalta karmaiseva kuvakirja Turmiolan Tommista, juoposta perheenisästä, josta on sittemmin muodostunut suomalaisen juomarin ikoni.
Vuonna 1860 Raittiuskirjasten toimikunta järjestäytyi yhdistykseksi ja otti nimekseen Kohtuuden Ystävät. Yhdistyksen tavoitteena oli toimia keskusjärjestömäisesti vähentäen viinanturmelusta. Jäsenistönä oli etupäässä akateemista nuorisoa, mutta alkuinnostuksen jälkeen toiminta kuitenkin hiipui, sillä raittiusaate tuntui olevan vaikeasti istutettavissa suomalaiselle maaperälle. Parinkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen yhdistys aktivoitiin uudelleen ja 1883 sen esimieheksi valittiin organisaatiokykyinen ja innokas A.A. Granfelt. Seuraavana vuonna yhdistys muutti nimensä Raittiuden Ystäviksi ja raittiustoiminta laajeni nopeasti paikallisyhdistystasolle suullisen valistustoiminnan päästessä myös käyntiin. Uusia paikallisyhdistyksiä liittyi Raittiuden Ystäviin ensimmäisen vuoden aikana 37, jolloin henkilöjäsenten määrä oli jo 1673.
Raittiustyö otti nyt nopeasti tuulta ja levisi etelärannikolta Tornion korkeudelle asti hajautuen tasaisesti ympäri maan. Vuonna 1888 Raittiuden Ystävistä muodostui maamme raittiuskeskus-järjestö, kun yhdistys suostui ottamaan jäsenikseen vain sellaisia raittiusyhdistyksiä, jotka edellyttivät ehdotonta raittiutta kaikilta henkilöjäseniltään. Maa jaettiin samalla seitsemään raittiuspiiriin.
Vuonna 1902 käyttöön otettiin Väinö Voionmaan esittämät raittiustutkinnot, joilla koulutettiin raittiustyön ammattilaisia. Vuonna 1904 RY antoi maan hallitukselle kunnallisen kielto-oikeuden pohjalle rakentuvan ehdotuksensa alkoholilainsäädännön uudistamiseksi. Hallitus asetti oman komiteansa asiaa käsittelemään. Lakiesityksen antaminen valtiopäiville raukesi kuitenkin yleisen mielipiteen käännyttyä kannattamaan yleistä väkijuomakieltoa (kieltolakia). Vuonna 1907 RY antoi maan hallitukselle ehdotuksen yleiseksi kieltolaiksi, jonka pohjalta uusi yksikamarinen eduskunta laati lopullisesti yleisen kieltolain. Hallitus ei sitä kuitenkaan vahvistanut. Kieltolaki astui voimaan vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen vuonna 1919.
Raittiusliikkeellä oli merkittävä rooli suomalaisen yhteiskunnan rakentamisessa jo poliittisia puolueita edeltäneillä vuosikymmenillä. Raittiusliike oli ensimmäinen järjestäytynyt kansanliike ja myös työväestön merkittävin joukkojärjestö suurlakkoa edeltäneenä aikana. Raittiuden Ystävien 1880-luvulla alkanut paikallisyhdistysten perustaminen synnytti ennennäkemättömän organisaation, jota hyödynnettiin moniin hyviin tarkoituksiin, esim. Suomen tuberkuloosin vastustamisyhdistys perustettiin 1907 RY:n paikallisverkoston avulla.
Hyvinkään Raivaajat-yhdistys
Hyvinkäällä paikallisen Raivaajat -nimisen yhdistyksen perustava kokous pidettiin Aseman koululla vuonna 1901. Yhdistys oli 421. Raittiuden Ystäviin liittynyt yhdistys. Jäsenmäärä oli vuoden 1902 alussa 65 ja säilyi samana vuoteen 1907 saakka, jolloin yhdistyksen oma raittiustalo avattiin.